Koulutettu hieroja Tapani Kudjoi

Tervehdys!

Olen Tapani Kudjoi, koulutettu hieroja ja viimeisen vuoden fysioterapiaopiskelija. Toimin hierojana Hämeenpuistossa Terveyskeitaan tiloissa.

Olen saanut koulutuksen sekä klassiseen hierontaan että urheiluhierontaan. Molemmat hoitomuodot ovat yleisesti käytettyjä ja turvallisia. Pystyn auttamaan lihasjännitysten aiheuttamissa ongelmissa, vahvuuksiini kuuluu kliininen tutkiminen ja anatomian tuntemus. Tutkiminen auttaa kohdistamaan toimenpiteet mahdollisimman tehokkaasti, niin että hierontakäsittelystä on suurin mahdollinen hyöty. Olen tutustunut myös erilaisten kiputilojen manuaaliseen hoitamiseen. Olen saanut hyviä tuloksia lihasjännityksen aiheuttaman päänsäryn, selkäkivun, tenniskyynärpään, golfkyynärpään ja purentalihasongelmien hoidossa. Olen perehtynyt myös reumapotilaiden hierontaan liittyviin erityispiirteisiin.

Käytän työssäni paljon mobilisoivia hierontekniikoita, jotka olen käytännössä havainnut tehokkaaksi ja hellävaraiseksi avuksi erilaisiin nivelten liikerajoituksiin. Yhdistelen hoitoihin tarpeen mukaan perinteisen kiinalaisen lääketieteen työkaluja, kuten akupunktiota. Pääpaino työssäni on kuitenkin manuaalisilla tekniikoilla. Saat tarvittaessa myös yksilöllisiä venyttely- ja liikuntaohjeita, joilla pystyt ylläpitämään hoitojen tuloksia itsenäisesti.

Olen työskennnellyt SM- ja EM-tason urheilijoiden hierojana, lajeja mm. jääkiekko, voimanosto, kehonrakennus, fitness, amerikkalainen jalkapallo ja judo. Minulla on taustallani myös oma urheiluharrastus, jonka parissa olen saanut omakohtaista kokemusta sekä kilpailemisesta että valmentamisesta. Oman urheilu-urani huippu oli Suomenmestaruus Tol Ki Do – nimisessä lajissa vuosituhannen vaihteessa.

Joissain tapauksissa, kuten esimerkiksi tulehdukset, tapaturmaiset vammat ja kasvaimet, on syytä kysyä ensin hoitavan lääkärin mielipidettä ennen hierontaan tuloa.

Tervetuloa!

Tapani Kudjoi

Koulutettu hieroja
Näyttötutkintomestari
Perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeutti
Fysioterapiaopiskelija

Ajankohtaista

Ajankohtaista

Viimeinen kesä hierojen ammattinimikkeellä edessä! Sen kunniaksi päivitin hinnastonkin!

Ajanvaraukset toimivat tällä hetkellä vain varauskalenterin kautta.
Huomioithan varausta tehdessäsi, että järjestelmä käsittelee varaukset viivellä.

Peruuttamatta jätetty käyttämätön aika veloitetaan

Osoitteeni on Terveyskeidas Hämeenpuisto 8.

http://www.terveyskeidas.fi/yhteys/

 

13.1.2013

Palvelutarjonta

Tervetuloa tutustumaan monipuolisiin palveluihin!

2.1.2013